Nipistän itseäni.Kipu käsivarressa vahvistaa ennakkokäsitykseni siitä etten todellakaan ole unessa vaan totaalisen hereillä.Elän tässä tilanteessa,tässä päivässä.Tämä on minun todellisuuteni eikä se muutu miksikään.

Olen miettinyt elänkö omakeksimääni harhaa todeksi?Onko parisuhteeni todella tullut tähän onnettomaan tilanteeseen vai olenko muokannut asioita harhani mukaisiksi?Olenko nyt nirheämässä poikki sitä köyttä,jossa roikun ja josta pitkälti riippuu tulevaisuuteni?

Soimaan itseäni siitä,että haluan nyt itsekkäästi ajatella oman etuni muiden etujen edelle.Olen turta,tyhjä ja loputon.Jaksamattomuuteni on herättänyt uinuvan itsesuojeluvaistoni.Minun on pelastettava ensin itseni,jotta jaksan luotsata lapsiani eteenpäin ja olla läsnä.

Parisuhteeni ei ymmärrä haluani ottaa omaa tilaa.Hengähtää hetki,parantua.Haluan muuttaa minimaailmaani ensin tilapäisesti ja tilanteen mukaan kenties pysyvästi.

Hän ei halua päästää minua rinnaltaan.Ei halua nukkua erillään,koska avioliitossa puolisot nukkuvat yhdessä.Hän ajatelee,että lujasti rakastamalla kaikki palaa ennalleen.Käy toisin,mitä enemmän hän liimautuu minuun kiinni,sitä kauemmaksi hänestä ajaudun.En saa henkeä.

Mietin,voisinko muuttaa itseäni niin,että parisuhteeni pelastuisi?Voisinko tehdä jotain ja parantaa kaiken?Aloittaa alusta.Puhdistaa pöytä ja pelata uusi jako.Tulla toista vastaan.

Olen yrittänyt jo kaiken.Niin luulen.Nyt olen rajalla ja on valittava oma jaksamiseni parisuhteen sijaan.Minun on hyväksyttävä se ettei parisuhteeni ymmärrä ratkaisuani vaan leimaa minut perheenrikkojaksi ja kylmäksi,rakastamattomaksi tunnemöykyksi.Ei ole mitään mitä voisin hänelle antaa.Tyhjästä ei voi ammentaa.

Toivon minimaailman opettavan minulle uuden tien itseeni.Opettelen uudelleen rakastamaan,ensin itseäni ja sitten muita.Etsin uudestaan sisällön elämääni ja otan uuden suunnan.Kohti parempaa.Matka on pitkä,mutta antoisa.

Minulla on suunnitelmia.